Joulu sukkasillaan 1/4



Joulukuu on jälleen täällä ja joulujutut täyttävät myös Lystikkään kodin. Tänä vuonna joulukalenteri viettää välivuotta, mutta luvassa on kuitenkin muutama ekstrapostaus tavalliseen kuukauteen verrattuna. Ensimmäisenä vuoron saa joulusukkaohjeen ensimmäinen osa. Loput kolme osaa ilmestyvät viikon välein aina adventtisunnuntaisin eli viimeinenkin osa löytyy täältä pari päivää ennen jouluaattoa.

Joulusukat ovat tällä(kin) kertaa yksiväriset, mutta eivät sentään kuviottomat. Kuviot toteutetaan kierretyillä oikeilla silmukoilla nurjalle taustalle.

Joulun odotusta ja neulomisen iloa!


Joulusukat (koko 37-38)

Tarvitset:
Taito Pirkanmaa Oy:n valkoista (47) Kirjo-Pirkkaa n. 65g ja
sukkapuikot 2,5mm.

Luo 64 silmukkaa (16 s/ puikko) neljälle puikolle. Neulo suljettuna neuleena joustinneuletta kierretyillä silmukoilla. Neulo ensimmäisellä kerroksella *1 s oikein, 1 s nurin, * toista *-* kerroksen loppuun. Neulo seuraavilla 8 krs:lla oikeat s:t kiertäen eli takareunastaan oikein ja nurjat s:t nurin.

1.-39. krs: Aloita sitten mallineule ruutupiirroksen mukaan. Neulo nurjat silmukat nurin ja oikeat s:t kiertäen.


Ohjeen toinen osa ilmestyy 8.12..