Sulkasato



Ensimmäisen pääsiäispostauksen aiheena oli muna, joten jälkimmäisen aiheena on tietysti kana. Ei tosin ihan koko lintu vaan sen sulka solmeiltuna ja puuhelmillä koristettuna versiona.

Käytin makrameesulkaan samaa lankaa kuin viime viikon virkattuun munaan eli löyhäkierteistä Drops Cotton Light -lankaa. Solmin 5 reilun puolen metrin mittaista pätkää leivonpääsolmuilla prikan ympärille ja aloitin kohosolmujen solmimisen keskimmäisistä langoista. Solmin kaksi riviä kohosolmuja, minkä jälkeen pujotin valkoisen puuhelmen kahteen keskimmäiseen lankaan. Toistin kohosolmut ja helmenpujotukset vielä kaksi kertaa. Kolmannen helmen jälkeen solmin neljä riviä kohosolmuja vähentäen joka rivillä yhden solmun molemmista reunoista. Viimeiset langat solmin yhteen "nurjalla" kohosolmulla.

Noin 15cm:n hapsut taitoin kaksinkerroin ja solmin nauhan uloimpiin työlankoihin. Solmin hapsut leivonpääsolmuilla, mutta tein solmut nurinpäin. Solmujen poikittaiset lenkit jäävät näin piiloon sulan taakse ja näyttää kuin kohosolmut jatkuisivat saumattomasti seuraaviin. Solmin jokaiseen väliin 4 pätkää paitsi ylimpiin, lyhyempiin työlankoihin, solmin vain 2 lankaa. Lopuksi harjasin hapsut auki ja leikkelin sulan muotoon.


Mukavaa pääsiäistä!