Kiikan tyyliin



Leikkaamista, kerimistä, kutomista, purkamista, kerimistä, kutomista ja kipeytynyt selkä. Kesän jälkimmäisen olohuoneen maton kutominen oli melkoinen urakka, mutta vihdoin kiikkalaistyylinen matto on valmis.

Kudoin kiikkalaisen samaan loimeen kuin kesän ensimmäisenkin maton ja käytin myös tässä pelkkää palttinaa. Sain työhön uppoamaan kudetta lähes viisi kiloa ja 45 kerää. Yhteen kerään katkoin, kavensin ja yhdistin 20 kuteen pätkää, joiden pituudet vaihtelivat suurin piirtein puolestatoista kahteen metriin. Kuteista noin puolet oli valmiina ostettuja ja puolet itse vanhoista vaatteista leikkaamiani. Maton pituus jäi tällä kertaa kahteen metriin, kun tummemmat kuteet alkoivat loppumaan ennen aikojaan.

Yksityiskohtaisempia vinkkejä kiikkalaistyylisen maton esivalmisteluihin ja kutomiseen löydät edelliskesäisistä mattopostauksista täältä ja täältä.