Pistekirjoitusta



Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Julkaisemattomien blogiaiheiden kansiosta löytyi tällainen kortti-idea melko tarkalleen kolmentoista ja puolen kuukauden takaa. Kyseessä on onnittelukortti, jonka alkuperäisen (ja täyttämättömän) version tein ja annoin saajalleen yli vuosi sitten.

Idea korttiin lähti pisteestä pisteeseen täydentyvistä kuvista, joita muistan alaluokkien matematiikan tunneilla täytelleeni. Tähän noin 25 vuotta (hui!) tuoreempaan malliin en piirtänyt nallepuheja tai sirkusnorsuja vaan "kaunokirjoitetun" onnea-tekstin.

Kirjoitin sanan ensin käsin kirjaimia sopivasti linkittäen ja lenkittäen. Seuraavaksi skannasin sen tietokoneelle ja työstin loppuun kuvankäsittelyohjelmalla. Lisäsin pisteet ja numerot omalle läpinäkyvälle "kalvolleen" tekstin päälle, jonka poistin ennen tulostusta.