Pöytävaraus

Ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen tai ikinä, minulla on yöpöytä. Kellot, kakkulat ja kirjat ovat tähän asti lepäilleet aina läheisten senkkien tai työpöytien tai viimeksi seinään ruuvatun puulaatikon ja lehtitelineen päällä, muttei enää.

Pari viikkoa sitten meille saapui isän liimailema ja alunperin papan vuosia sitten kierrätyskeskuksesta löytämä laatikollinen pikkupöytä. Ja se on enemmän kuin täydellinen! No okei, ehkä jalat ovat "hieman" kolhiintuneet ja lakkaus ottanut muuallakin osumaa, mutta mieluinen se silti on. Laatikkoon saa piilotettua kaikenlaista epäesteettistä, mutta tarpeellista, kuten käsirasvaputelin ja kännykän laturin. Lisäksi pöydässä on avohylly, jonka ansiosta vähän kenkka metallinen lehtiteline pääsi varastoon huilimaan. Ja onhan se nyt nätti kuin sika pienenä; lämpimän kellastunut väri ja pehmeä muotokieli uppoavat minuun ihan täysillä.

Yhden huonon puolen olen kyllä käytössä pöydästä huomannut. Se toimii nimittäin tehokkaana kissamagneettina. Urho ei osoittanut minkään näköistä mielenkiintoa aiempaan yöpöytäratkaisuun, mutta tämä onkin eri sorttia. Olen yhyttänyt Urhon useammin kuin kerran makoilemasta pöydällä tai matkalla makoilemaan sille. Odottelen vain milloin herään kissa pöydällä ja herätyskello osissa lattialla...