Ei hapsumpi



Ajattelin vaihteeksi "höpötellä" eräästä tekemästäni käsityöstä vähän vapaammin varsinaisen ohjeen kirjoittamisen sijaan. Kyseinen käsityö on noin viikko sitten valmistunut minitekstiili, jollaisen tekeminen oli kutkutellut mielessä jo kuukausia. Pienen omatekoisen kudontakehyksenkin olin ehtinyt naputella kasaan jo kesällä Mollie Makes -lehden esimerkin innostamana.

Ryhdyin työstämään tekstiiliä eräänä aurinkoisena iltapäivänä kuvitellen, että tämä on kivan nopea työ, yhden illan juttu. Päätin heti alussa ottaa tekemisestä vaihekuvia ja työ etenikin toiseen hapsuriviin asti sujuvasti. Sitten alkoi säätäminen. Kokeilin lettien pujottelua loimilankojen väliin, otin kuvia, purin, tein uusia lettejä uudella langalla, otin uusia kuvia, purin ja niin edelleen. Luonnonvalokin kerkesi siinä vääntäessä hiipua ja työn jatkaminen piti jättää seuraavaan päivään. Seuraavana päivänä jatkui sama meno. Ja sitä seuraavana. Kolme tai neljä päivää kului purkaen ja tehden, ennen kuin tekstiili oli valmis irrotettavaksi kehyksestään ja viimeisteltäväksi. Viimeistelynkin tosin ehdin vielä kertaalleen osittain ratkoa ja tehdä uudelleen, ennen kuin työ oli täysin valmis. Että sellainen yhden (tai viiden) illan juttu.

Loimilankana ja työn päihin käytin kalastajalankaa. Kuteena ja hapsumateriaalina käytin erinäisiä nimettömiä villa- ja keinokuitulankoja. Mitä nyt sattui varastoistani löytymään. Päät viimeistelin siksakilla ja harsimalla käännetyt päät käsin nurjalle puolelle. Kuvat kertokoot työvaiheista tarkemmin! :)