Samaa sävyä

 

Viikonloppuna aurinko yllätti kutojan ja pääsin nappaamaan kuvan (tai viisikymmentä) viime vuoden lopulla kutomastani pikkuryijystä. Aloitin liukuväri-ryijyn kutomisen syyslomalla ja viimeiset viimeistelypistot pistelin vuoden viimeisenä päivänä. Käytin neliskanttisen seinätekstiilin hapsuihin ohuenohuita puuvillalankoja ja pohjaan villaista ryijynpohjalankaa.
 
Kudoin joulun alla myös toisen pikkuryijyn punaisen sävyissä. Siinä liukuvärjäys kulkee reunasta reunaan ja hapsulangat ovat vielä ohuempia kuin ensimmäisessä kelta-beigessä ryijyssä. (Kuvan jälkimmäisestä ryijystä löydät Instagram-tililtäni lystikas_koti).
 
Tein molemmissa ryijyissä aina muutaman rivin värisekoitukset valmiiksi, ennen kuin siirryin puiden ääreen solmimaan niitä. Värisekoitusten teko hapsu kerrallaan oli hi-das-ta (yhteen riviin meni noin tunti), joten keskitin hapsujen teon iltoihin ja itse kutomisen valoisaan aikaan (no, ainakin valoisahkoon aikaan).