Ei päätä eikä häntää

 

Tällä viikolla ilmestyi Suuri Käsityö -lehdestä lokakuun numero ja minun suunnittelemani kirjoneulesukat sen mukana. Sukat löytyivät Sukkatekniikka-palstalta, jonka aiheena oli langanpäiden päättely jo neuloessa. Sileälle neuleelle tarkoitettu tekniikka on helppo ja tekee raitojen neulomisesta yhtä juhlaa, oli kyseessä sitten kirjoneuleraidat tai kiinteät kuviottomat raidat. 


 
Jokin aika sitten kauppojen hyllyille tupsahti myös Suuri Käsityön Kauneimmat klassikot -villasukkalehti, jossa oli kolme minunkin suunnittelemaani mallia. Kaksi perinnekuvioista kirjoneulesukkaa ja yksi yksivärinen sukkapari ovat ilmestyneet aiemmin Suuri Käsityön Sukkatekniikka-palstalla. Tällä kertaa oma nassukin pääsi toisen kuviosukkaparin viereen.