Silmukoin suljettu

Kohta kaksi viikkoa sitten ilmestyi elokuun numero Suuri Käsityö -lehdestä ja suunnittelemani (ja neulomani) sukat sen Sukkatekniikka-palstalla. Tässä kuussa tekniikkana oli kärjen päättely silmukoimalla. Sukan silmukoista kavennetaan ensin noin puolet nauhakavennuksilla, sitten sukka käännetään nurin päin ja loput silmukat jaetaan kahdelle puikolle. Silmukat päätellään neulan avulla kiertämällä lankaa vuorotellen edessä olevan puikon ja taemman puikon silmukoiden läpi. Lopputuloksena on huomaamaton sauma ja ikään kuin katkeamatta varpaiden alta varpaiden päälle jatkuva sileä neule.