Nappikauppaa



Ajattelin esitellä näin alkuvuodesta viime joulun lahjoiksi tekemiäni juttuja, mutta aloitetaan sittenkin talvisemmilla käsitöillä. Estradille astelee siis äidille syntymäpäivälahjaksi neulomani kauluri ja pipo. Pipon vuoro on ensi viikolla, mutta esimakua siitä on jo näkyvissä kuvan vasemmassa yläkulmassa.


Tasona neulottu kauluri

Tarvitset:
Sandnes Garn Duo -lankaa n. 155g,
neulepuikot (tai pyöröpuikon) 4mm,
9 kpl nappeja sekä
silmäneulan ja ompelulankaa.

Luo 163 silmukkaa ja aloita heti mallineuleen "syvävakoinen joustinneule".

1. krs: (Nurja puoli) Neulo 1 silmukka oikein, *nosta 1 s nurin neulomatta (lanka kulkee työn edessä), 3 s oikein,* toista *-* kunnes jäljellä on 2 s, nosta 1 s nurin neulomatta, 1 s oikein.
2. krs: (Oikea puoli) Neulo 3 s oikein, *nosta 1 s nurin neulomatta, 3 s oikein,* toista *-* kerroksen loppuun.

Toista näitä kahta kerrosta, kunnes työn kork. on n. 32cm ja olet viimeksi neulonut nurjan puolen kerroksen. Päättele silmukat oikean puolen kerrosta mukaellen ja neulo 3 s oikein, *1 s nurin, 3 s oikein* krs:n loppuun.

Poimi sitten työn vasemmasta reunasta 70 silmukkaa 2 oikein, 2 nurin -joustinneuletta neuloen. Neulo 3 krs joustinneuletta. Neulo seuraavalla kerroksella napinlävet: Neulo 1 s oikein, 2 s oikein yhteen, luo 2 s, tee ylivetokavennus, 1 s oikein, *2 s nurin, 1 s oikein, 2 s oikein yhteen, luo 2 s, tee ylivetokavennus, 1 s oikein,* toista *-* vielä 7 kertaa. Neulo joustinneuletta vielä 5 krs ja päättele sitten s:t joustinneuletta neuloen.

Ompele napit ja höyrytä kevyesti.