Seinäruusu - osa 3



Tällä viikolla esittelyvuorossa on seinätekstiilin oikeanpuoleinen sivupaneeli, jonka toteutin helmivirkkauksella. Tai räsyvirkkauksella. Tai ehkä lenkkinukkatekniikalla. En ole oikeastaan varma, mitä termiä tekniikasta yleisimmin käytetään. Olen itse kokeillut tätä joskus muutama vuosi sitten nimellä helmivirkkaus, mutta googlen ihmeellisestä maailmasta löytyi nämä kaksi muutakin kutsumanimeä.

Valitsin kyseisen tekniikan käytettäväksi toisessa sivupaneelissa, koska a) halusin opetella tämän työskentelytavan uudelleen ja b) ajattelin, että tämä sopisi hieman pulleana pintana ensimmäisen sivupaneelin ryijynukkien pariksi.

Alla vielä lyhyt kertomus seinätekstiilin kolmannen osan työvaiheista.

1. Leikkasin kanavakankaasta saman kokoisen palan kuin edelliseenkin sivupaneeliin. Huolittelin myös reunat samoin kuin edellisessä, eli kostutin, siksakkasin ja silitin.

2. Piirsin kuvion reunat kankaaseen kevyesti lyijykynällä. Seurasin kuvion etenemistä tarkemmin ruutupiirroksesta.

3. Aloitin helmivirkkauksen oikeasta alakulmasta ja etenin rivi kerrallaan edestakaisin reunasta reunaan. En katkaissut lankoja kuvioiden välissä, vaan kuljetin niitä työn takana helpottaakseni lopun päättelyurakkaa. Käytin sekä lenkkilankana että lukkolankana kaksinkertaista lankaa. Minulla oli molemmille lenkkilangoille oman värisensä lukkolanka, mutta se ei ole välttämätöntä; paksumpien ja peittävämpien lenkkilankojen kaveriksi riittää yksikin lukkolanka. Helmivirkkasin virkkuukoukulla ja ryijyneulalla, mutta tähän tekniikkaan on olemassa myös koukun ja neulan yhdistävä lenkkikoukku.

4. Viimeistelin työn päättelemällä langanpäät työn taakse.

Käytin tässäkin paneelissa lankana Taito Pirkanmaan Sirkka-ryijylankaa, jota kului n. 10g per väri.