Täytyykö vääntää rautalagasta?




Tällä viikolla jatketaankin samalla aiheella kuin viime viikolle, eli viherkasveilla. En ole vielä löytänyt pikkuruukkuun sopivaa minikaktusta tai -mehikasvia, joten multienvaihto-operaation toinen osa odottelee edelleen toteutusta. Sen sijaan sain viikonloppuna näppeihini upean ja mahtavan kukkatuen, jonka isä teki minulle piirustukseni perusteella.

Edellisellä tapaamisella puhuimme multien vaihdosta ja kukkakeppitarpeestani. Puiset kepit kun tahtovat katkeilla mullassa muhiessaan ja aurinkoa kohti nojautuvat apostolinmiekat tarvitsevat tikkuja tuekseen. Piirsin mielessäni pyörineen pylpyrän paperille ja isä lupautui toteuttamaan sen mittojen mukaan. Soittelipa vielä seuraavalla viikolla perään, että maalataanko tukikeppi samalla mustaksi.

Tätä kirjoitellessani rupesin katselemaan, että keppikaunotar on oikeastaan aikas piilossa tuolla viherviidakossa. Taidanpa sittenkin ottaa ja siirtää kukkatuen näkyvämmälle paikalle keittiön ikkunalla olevan apostolinmiekan multiin.