Messuhumussa



 
Viikonloppuna oli taas vuotuisten Tampereen Kädentaidot-messujen vuoro, mutta tällä kertaa luvassa ei ollutkaan perinteistä hallien kiertelyä vaan jotain ihan muuta. Olin nimittäin jo keväällä osallistunut Kotiliesi Käsityö -lehden, Jukka Rintalan ja Sandnes Garnin "Suureen asustekilpailuun". Kisassa piti suunnitella asuste Jukka Rintalan suunnittelemaan iltapukuun käyttäen Sandnes Garnin lankoja. Minä suunnittelin kuvissa olevan kaulakorun Mandarin Petit puuvillalangasta ja pääsin sillä finaaliin asti.

Messujen avajaispäivänä koitti sitten muotinäytöksen ja palkintojen jaon vuoro. Ehdin jännittää palkintoseremonioita koko viikon eli siitä lähtien, kun minulle valkeni, että finalistien pitää astella asusteidensa kanssa lavalle. En oikeastaan jännittänyt niinkään sijoitustani kolmen joukossa, vaan sitä miten itse selviän yleisön edessä. No lopulta selvisin ihan hyvin; en kompuroinut portaissa, en pökrännyt lavalle enkä edes astunut Rintalan suunnitteleman iltapuvun helman päälle. Ja kisassakin sijoituin toiselle sijalle.