Kaikkea sitä...



... Ihminen tekee yhden kuvan takia. Kyseessä on siis joulukuinen kuvaussessio, jolloin otin kuvan virkkaamastani latvatähdestä. Tähteä viritellessäni rupesi koko touhu huvittamaan siinä määrin, että nappasin tilanteesta kuvan. Lopullisessa blogikuvassa latvatähti siis tönöttää pienen kuusen latvassa ja yhdessä ne seisovat pyyhityn liitutaulun edessä.

No miten tähän kuvaan päästiin?

1. Esivalmistelut. Hae metsästä pieni kuusenalku lainaoksasaksilla varustettuna koiranulkoiluttajien katseita vältellen. Valitse mielellään sateinen ja tuulinen sää ja saviseen metsään täysin sopimattomat kengät. Erityismaininta nahkahanskoista, joihin pihka tarttuu mukavasti puita vertaillessa.

2. Kuvauspäivä. Suunnittele kuva mielessäsi ja odottele aurinkoista päivää, jolloin olet valoisaan aikaan kotona. Kun aurinkoista päivää, lupaavista sääennusteista huolimatta, ei tule (ainakaan silloin, kun olet valoisaan aikaan kotona), valitse pilvisen päivän valoisin hetki (n. 20 minuuttia puolen päivän jälkeen).

3. Taustatyö. Kaiva kätköistäsi vähän liian kapea pätkä liitutaulutarraa ja teippaa se leveällä maalarinteipillä metallilevyyn (mikä tahansa sopivan kokoinen levy käy, esim. uuninpelti). Kuorruta liitutaulutarra valkoisella liidulla ja pyyhi liitu ”huolimattomasti” puolikuivalla rätillä pyörivin liikkein. Totea liitutaulutarran ryppyilevän taustapaperinsa päällä. Poista maalarinteipit. Tasoita rypyt hieromalla kuivalla talouspaperilla tarran keskeltä ulospäin. Teippaa liitutaulutarra, jos mahdollista, samoja maalarinteippejä käyttäen uudelleen levyyn. Pyyhi puolikuivalla rätillä pyörivin liikkein.

4. Kuvausjärjestelyt. Kanna kuvausstudioon (keittiön pöydälle) muutama paksu kirja. Kaiva kaapista tukeva ja painava lehtikotelo. Aseta lehtikotelo kirjapinon päälle lähelle päällimmäisen kirjan reunaa. Aseta metallilevy liitutaulutarroineen kirjapinon päälle nojaamaan lehtikoteloon sopivassa kulmassa.

5. Rekvisiitta. Siirrä kuusi vedellä täytettyyn lasipurkkiin. Kaada ylimääräiset vedet keittiön pöydälle. Aseta lasipurkki rutistellulla mainoslehdellä vuorattuun kukkaruukkuun lisätuen saamiseksi. Lisää kirjapinoon kirjoja tarpeen mukaan. Tue aiemmin käytetyllä maalarinteippirullalla kuusi lähemmäs kirjapinoa. Kuvausassistentin auttavien käsien puuttuessa (poikaystävän ollessa töissä) optimoi kuusen asento suhteessa taustaan sitomalla kuusi valkoisella lahjanarulla kirjapinoon kiinni. Myös muut värit ja narut käyvät tarkoitukseen. Taivuttele kuusen latvaa (tarvittaessa lievää väkivaltaa käyttäen) suoremmaksi.

6. Kuvaukset. Tarkista valon suunta ja hienosäädä tarvittaessa kirjapinon, kuusen, metallilevyn ja lehtikotelon asentoa. Viritä kolmijalka paikalleen ja kuvaa. Testaa erilaisia kameran asetuksia ja katso välillä kuvia koneelta. Toista kunnes saat mieleisesi kuvan (tai ainakin niin hyvän kuin vallitsevissa olosuhteissa ja taidoillasi on mahdollista saada).


Pst! Huomaa myös oikeassa yläkulmassa aiemman kuvaussession takia mustalla jätesäkillä peitetty (harmillisesti kuvaan heijastunut) kattovalaisin. Kuvan ulkopuolella rajautuu vielä muun muassa kuvausten ajaksi ikkunan edestä syrjään siirretty joukko viherkasveja, edeltävien kuvausten kuvausrekvisiittaa ja (edellisen) päivän mainosposti.