Retkipäivä


Viime keväiseen tapaan kävin myös tämän vuoden toukokuussa retkeilemässä. Tällä kertaa retki suuntautui akselille Hämeenlinna-Järvenpää-Tuusula. Kevätretken teemana oli Jean Sibeliuksen jalanjäljillä ja ensimmäinen kohde oli Sibeliuksen synnyinkaupunki (ja minun opiskelukaupunkini) Hämeenlinna. Sibeliuksen synnyinkoti oli retkipäivänä täyteen buukattu, joten kävimme tutustumassa Wetterhoffin taloon. Sieltä matka jatkui Järvenpäähän Villa Cooperiin ja Sibeliuksen pitkäaikaiseen kotiin Ainolaan ja vielä Tuusulaan Pekka Halosen Halosenniemeen.

Harmikseni Ainolassa ja Halosenniemessä ei saanut kuvata sisällä, joten alla on vain pari hassua ulkokuvaa reissun pääkohteista.

Kuningatar Elisabet II Villa Cooperissa


Järvenpääläinen Villa Cooper on nimetty huvilassa pisimpään asuneiden mattotehtailija Edvard Cooperin ja hänen vaimonsa Agnetan mukaan. Nykyään Villa Cooper on Järvenpään Käsintekijät ry:n käytössä. Coopereista muistuttaa talossa muun muassa lähes alkuperäiseen asuun jätetty työhuone, josta myös kaksi yllä olevaa kuvaa ovat. Hämmästyttävän tarkkoja, kudottuja(!) kuvia on alunperin valmistettu myyntiin.


Ainolassa muistikortille tallentui Jean ja Aino Sibeliuksen vaikuttavan kokoinen ja näköinen pronssinen hautapaasi.



Erityisesti Halosenniemen kuvauskielto jäi kaivelemaan. Siellä oli nimittäin niin hienoja räsymattoja lattioilla ja niin kauniita asetelmia ateljeen pöydällä, että höh! Sain sentään ulkoapäin napattua kuvan kaksi kerrosta korkean ateljeen hulppean kokoisesta ikkunasta. Muutenkin Halosen  "tupatölli" oli komean kokoinen.


Viimeisenä vielä kuva söpöisistä keramiikka-korvanapeista, jotka ostin päivän ensimmäisestä kohteesta Wetterhoffin talosta. Rakennuksesta löytyy Wetterhoffin myymälän lisäksi muutama muukin pikkuputiikki, kuten Kide-myymälä, josta korvakorut ovat peräisin.